Suomen Kasvatustieteiden Opiskelijoiden Liitto ry

SKOL, eli Suomen Kasvatustieteiden Opiskelijoiden Liitto on alkuvuodesta 2018 perustettu Suomessa opiskelevien yleisen- ja aikuiskasvatustieteilijöiden yhteistyöjärjestö.

SKOLin tavoitteena on tehdä kaupunkien välisestä yhteistyöstä helppoa toimimalla linkkinä järjestöjen välillä sekä järjestää jäsenyhdistysten jäsenille yhteistä toimintaa, kuten työelämään liittyviä ekskursioita. SKOL myös välittää tietoa esimerkiksi siitä, mitä kasvatustieteilijöillä on tarjota työmarkkinoille sekä mistä kasvatustieteiden opinnot koostuvat. SKOLin nettisivuilta löydät esimerkiksi kasvisaakkoset, jotka kuvaavat kasvatustieteilijöiden osaamisalueita.

SKOLin tavoitteena on tehdä kaupunkien välisestä yhteistyöstä helppoa toimimalla linkkinä järjestöjen välillä sekä järjestää jäsenyhdistysten jäsenille yhteistä toimintaa, kuten työelämään liittyviä ekskursioita. SKOL myös välittää tietoa esimerkiksi siitä, mitä kasvatustieteilijöillä on tarjota työmarkkinoille sekä mistä kasvatustieteiden opinnot koostuvat. SKOLin nettisivuilta löydät esimerkiksi kasvisaakkoset, jotka kuvaavat kasvatustieteilijöiden osaamisalueita.Aikuiskasvatuksen Kilta ry:n jäsenenä olet automaattisesti myös SKOLin jäsen. Olet siten oikeutettu osallistumaan SKOLin tapahtumiin.

Lisätietoa saat SKOLin nettisivuilta ja somesta:
Facebook: Suomen Kasvatustieteiden Opiskelijoiden Liitto
Instagram: skolgram
Nettisivut: https://kasvatustieteidenopiskelijat.com/